14.5.2013

Mäkkiruoka, joka jäi syömättä?!

Jatketaan Mäkkäri-asioilla. Vähemmän tullut siitä viime aikoina kirjoitettua. Kuten edellistä Mäkki-juttua, myös tätä kirjoitusta sävyttää liiallinen tutustumiseni populäärikulttuuriin. Kyseessä elokuva Rankka päivä. Jos joku ei ole nähnyt, katsokaa elokuva A.S.A.P. Muut varmastikin muistavat hampparikohtauksen. Mies kävelee sisään hampurilaisravintolaan, haluaa aamiaista, mutta ei saa sitä, koska on minuutin yli aamiaisajan. Konepistoolihan siinä pitää esiin vetää.

Olin juurikin tuohon aikaan liikenteessä perjantaina. Ennen kuin minua palveltiin, myyjä pyöräytti aamiaisen pois mainoksista ja lounaan tilalle. Ja minä kun olin jo valinnut, mitä halusin. Halusin testata pannukakkuja, joita en tiennyt Mäkkärin edes tarjoavan. Naureskelin sisään päin toimitusta katsoessani, koska elokuva tuli mieleeni. Kuitenkin myyjä suostui minulle pannarit myymään, niin ei tarvinnut ruveta riehumaan. Kolaa, juusto, kahvi ja pannarit. Kevyt brunssi.

Voi itku, että petyin. Siirappi on hyvää ja amerikkalaistyyliset pannarit myös. Nämä kummatkin tuotteet on Mäkissä jotenkin ryssitty. Voi surkeutta, sanon minä! En halua edes kirjoittaa aiheesta enempää, niin se kouraisi. En muista, olenko aiemmin jättänyt ruokaa syömättä Mäkissä, mutta nyt ainakin se on koettuna.

Erityispointsit myyjälle siitä, että tuodessaan pannareita, hän kysyi, että ovatko ne lapselleni. Toki nenäni alla oli yksi tarjotin jo ja lapsellani edessään vain banaani ja pillimaito. Tenava kuitenkin on vasta puolitoistavuotias. Hän istua napotti tuolissa niin, että pöytä oli jossain leuan korkeudella. Ton sokerisetin kun antaisi niin pienelle, niin voisi tulla vauhtia punttiin. Ei tarvis bussia kotimatkalla...

2 kommenttia:

  1. Kun ajoittaa käynnin hetkeen ennen yömenun vaihtumista, voi käydä myös onni.

    Tilasin kerran pari juustoa noin 22:54. Ei ollut valmiina ja jäin odottamaan. Kello alkoi olemaan jo noin 10 yli ja junaan alkoi tulla kiire, niin tiedustellessani kadonneita juustoja kävi ilmi että yömenun vaihtuessa juustot oli unohtunut tehdä.

    Sain sitten hyvityksenä 2 juuston hinnalla 2 tuplajuustoa. Mikä onni ja riemu! (toka tuplajuuston loppu alko kyllä jo tökkiä junassa...köh)

    VastaaPoista