20.9.2012

Viisi juustoa, nolla kolaa...

Kävin juustohampurilaispäivän kunniaksi Mäkkärissä lounaalla. Valintaani helpotti se, että minua väsytti ja Amica tarjosi vain jotain epämääräisyyksiä. Ei mennyt tälläkään kertaa valinta mistiin.

Vedin kaksi juustoa, euron ranskalaiset (kai näistä jo tiesitte) ja pienen kolan. Varsin tasapainoinen ateria, varsinkin pienet ranulit jotenkin toimii, kun ranskalaisia pitää joskus olla, mutta ei niitä montaa viitsi syödä. Mutta tätä tärkeämpiä olivat ihmiset, jotka näin Rokkimäkissä.

Edelläni jonossa oli nuori raksamies, joka otti aika tosimieslounaan. Neljä juustoa ja vesi. Kaveri keskittyi olennaiseen. Tämä mies oli sankarini, mutta vielä parempaa oli luvassa. Paikalle luovineessa esiteinilaumassa oli yksi lapsi, jolla oli edessään lupaava tulevaisuus läkynä. Tää kaveri nimittäin osti neljä juustoa eikä muuta. Nämä naskalit onneksi kuitenkin lähtivät ruokansa saatuaan ns. kiitämään, joten en tiedä, söikö itse kaikki. Ehkä ne oli jollekin korstolle, jotta ei tulis välitunnilla turpaan.

Mutta sitten paikalle tuli miesjoukko, jossa oli kaksi tulevaa sankariani. Ensinnä huomasin, että yhdellä Sepoista oli edessään kolme juustoa eikä mitään muuta. Simppeliä, pihiä ja kaunista. Ihailin yksinkertaista ratkaisua hetken, mutta sitten vasta leukani loksahti, kun vasemmalla lähempänä kameraa istuvan miehen setti tuli pöytään. Viisi (5) juustoa eikä mitään muuta, ei juotavaa esmes.

Raplasin siinä puhelintani puolihuolimattomasti syödessäni, niin otinpa sankaristani oikein kuvankin blogiani varten. Hei jos luet tätä, niin keep up the good work! Jos satut tekeen samanlaista ruuduntuijotusduunia kuin minä ja harrastat liikuntaa yhtä paljon, niin siinä tuli vedettyä kerralla päivän kalorit. Ei huono, jää aikaa muuhunkin!

3 kommenttia:

  1. 5 juustoa tekee 1500 kcal eli ei lähellekään täysikasvuisen toimistosohvaperunan päivittäistä kulutusta.
    Toki mäkkisafkan kiskominen sinänsä on terveysmielessä about yhtä järkevää kuin röökaaminen tai dokaaminen, oli niitä kaloreita sitten riittävästi tai liikaa.

    VastaaPoista
  2. Joo, 1500 se tekee. GDA:nahan pidetään ymmärtääkseni 2 000 kaloria, joka tietysti on joku keskiarvojen keskiarvo. En sitten tiedä, paljonko normaalisti tulee vedettyä, mutta voisin kuvitella alle 2 000 pärjääväni.

    Eli vain vähän suurentelin taas :P

    VastaaPoista