28.7.2011

"Hamburgers. The cornerstone of any nutritious breakfast."

Aamu
Ei tarvinne tostakaan replasta enempää selityksiä antaa. Se pitää kuitenkin sanoa, että vaikka Samppa on kovin sarkastinen sen luikauttaessaan, mies osuu tahtomattaan oikeaan. Hampparit mielestäni ovat hyvän aamupalan kulmakivi.

Olen viime aikoina, kuten lienen kirjoittanut (ja aion kirjoittaa), olen addiktoitunut mäkkikahvi ynnä juusto -tarjoukseen. Kahdella eurolla vähän vittumaisempikin aamu siirtyy mollista duuriin. Mutta viikonloppuna tämänkin voi tehdä paremmin.

Normi-ihminen syö arkena jotain pientä, juo suodatinkaffet, tsekkaa Fingerporin ja juoksee bussiin. Viikonloppuna sitten on herkkuvoileipiä, capista ja kiireettömästi kahlattu paksu Hesari. Meikäläisellä se on niin, että juoksujuusto ja McKahvi arkena, Aaronburgeria ja Brazilia sunnuntaina.

Jossain määrin surullista, tiedän, mutta näin kävi tuossa yksi viikonloppu. Lauantaina Aaroneita illalla, jämä-Artsu sunnuntaina. Itsekin vähän mietin sitä, että onko tässä laitaa, mutta kuten olen tässä blogissa niin monesti sanonut, hyvää oli.

Ilta
P.S. Vaimon coleslaw oli kyllä nannaa. Suosittelen kokeilemaan sitä. Siis ei meikäläisen kullan tekemänä (jukolauta), vaan itsetehtynä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti