29.6.2011

Lihalautanen yhdelle

Hellun kasvissyöntivammassa on muutama hyötyseikka, ensinnäkin se ettei hän todellakaan tule syömään lihoja padastasi ja toinen on se että saan itse syödä kaikki lihat padasta. Amatöörille nämä kuulostavat samalta asialta, kuten ne ovatkin, mutta on kuitenkin hyvä toistaa tärkeimmät prinsiipit pariin kertaan. En tiedä montaa ärsyttävämpää asiaa kuin se, että jo valmiiksi niukat (kuvassa) ravinnot tai juomat pitää jakaa. Helppohan se Jeesuksen on sapuskansa jakaa, jos pystyy taikomaan yhdestä sisäfileestä vaikka sadalle mätöt. Meikäläisellä ei skillsit riitä (vielä) ihan sen tason kokkailuun. Arvostan elämää jossa minun on MINUN ja hänen on HÄNEN, eikä meidän tarvitse kovin paljoa ronkkia toistemme lautasia.

Tieto tästä järjestelystä lämmittää mieltä kun sattuu grillaamaan itselleen kerralla seuraavat herkut:
  1. yksi tavallinen Wilhelm makkara
  2. yksi pekoniin kääritty Wilhelm makkara
  3. noin 500g possun naturellia sisäfilettä
  4. kaksi pekoniherkkusientä mustapekkatäytteellä.
Sillä välin keittiön hengetär oli keittänyt uusia pottuja ja voisipulikastiketta. Jo siinä kelpaa. Pakko sen verran kommentoida grillauksia, että on äärimmäisen hyvä idea kääriä Wilhelmi pekoniin. Luonnollisesti makkara pitää paistaa optimaaliseksi ensin ja pukea pekoni vasta miltei valmiiseen makkaraan. Olisi kovin ikävää jos makkara ei sisältä olisi yhtä täydellinen kuin ulkoa. Se olisi vähän sellainen ladyboy makkara, muuten hyvä mutta sisällä löysä mulkku piilossa. Makkarahan on vähän haastava kääriä, mutta operaatiota helpotti vuolemani grillaustikut, joilla peksun pystyi lukittamaan paikoilleen. Suosittelen lämpimästi.

1 kommentti:

  1. Noi sisäfileet voi tulla enemmälti nautittuna todella yksinkertaisen tuntuisiksi mutta sen takia niiden kanssa kannattaa kokeilla eri mausteita ja liukasteita(mitä helvetin "dippejä" vai kastikkeita ne ovatkin).
    Hox!!! uutisissa oli että lihan liika syönti voi aiheuttaa syöpää!!
    Paskapuhetta.

    VastaaPoista