25.1.2011

Norjalaiset eivät ole ruotsalaisia

Informatiivisella otsikolla viittaan siihen, kuinka norjalaiset ovat kansana häpeäksi pohjoismaille. Koska Norja on viimeksi voittanut jääkiekon MM-kisat? Tai koska viimeksi norjalaiset ovat valmistaneet maailman eniten kännyköitä, jotka eivät yleensä toimi? Aivan, ymmärrätte mitä tarkoitan.

Suurin rikos ihmiskuntaa vastaan tapahtui kuitenkin noin 3 tuntia sitten Suomen aikaa. Olin juuri sujauttanut Tappava Ase 2:n DVD-soittimeeni, korkannut kolan ja käynyt kusella jo ennakkoon. Olin myös kaatanut kuppiin kuriirin rajan yli tuomia norjalaisia pekonisipsejä. Vielä tässä vaiheessa kaikki näytti hyvältä.

Totuus on kuitenkin se, ettei öljyllä, huippuvuorilla, turskalla ja kuningasperheellä tee hevonhelvettiä JOS EI OSAA SIPSEJÄ TEHDÄ. Jumalauta. Todella törkeän tästä tilanteesta tekee se, että kyseessä ovat pekonisipsit. Se on sama kuin pelaisi ylivoimalla Ukrainaa vastaan, kaikki keinot ovat sallittuja ja löysätkin vedot uppoavat kyllä. Ei tarvitse kuin käristää jotain kippuroita ja heittää sekaan niin paljon aromivahventeita, että jälkipolvetkin kärsivät ADHD:sta. Mutta ei, norskien sipsit haisevat pahalle, mutteivät maistu miltään. Tai itseasiassa nämä sipsit onnistuvat olemaan todella pahoja, silti maistumatta miltään.

Tällaisen kokemuksen jälkeen tulee sellainen hyväksikäytetty ja alaston olo.

3 kommenttia:

  1. Miten Tanska ja Islanti pärjäävät näillä saroilla?

    VastaaPoista
  2. tulee norjasta yks hyvä juttu, kavlin jalapeno ost! voit kysyä iikeltä KUINKA hyvvää se on.

    http://www.matvareguiden.no/bilder/5807.jpg

    VastaaPoista
  3. sorlands chips:it on jätte bra! olisit valinnut ne norjalaisten sipsien himoon.

    VastaaPoista