23.1.2011

Kolaton tammikuu: 3. @ Mäkkäri

Pimein hetki on juuri ennen aamunkoittoa, sanovat ihmiset, jotka ovat joskus olleet siihen aikaan hereillä. Ehkäpä, ja joskus Mäkkärissäkin tunnelma on epäileväinen ennen hyvää uutta löydöstä.

Meikäläinen on vietellyt kolatonta tammikuuta eikä limunaati ole huuliani kosketellut. Ehkäpä kovin koettelemus oli edessä, kun kävi Ronaldinhon luona syömässä. Miten Mäkistä selviää ilman limsaa?

Hyvin selviää. Suosittelenkin kaikkia säätyjä kokeilemaan seuraavaa: "Quupee-ateria, perunoiden tilalle minisalaatti, appelsiinimehu juomaksi ja juustohampurilainen vielä kaveriksi." On yllättävän hyvä, täytyy sanoa. Varsinkin appelsiinimehu täyttää paikkansa ihan kivasti. Jotenkin oon kyllästynyt hampparipaikkaranuleihin viime aikoina, niin tuo salaatti on aika vakikamaa. Juustot tietysti myös. Kuvan purilainen on 50. juusto about puolen vuoden aikana. Hyvässä satasen vauhdissa siis ollaan.

1 kommentti:

  1. Parhaat kiekkoilijat tekee NHL kauden aikana sata pojoa. Parhaat ruokabloggaajat vetää kaudessa 100 juustoa.

    VastaaPoista