27.12.2010

Luulot pois Luulajassa

Elämässäni oli syksyllä eräs epäkohta, joka korjattiin heti sen tultua ilmi. Kävin siis ensimmäistä kertaa Luulajassa, Ruotsissa. Ruotsia on käsitelty monin verroin tässä blogissa ja hyvin harvoin käsittely on saanut negatiivisiä piirteitä. Sveduilla menee hyvin ja prinsessatkin ovat nättejä. Kola on halpaa ja itsemurhapommitkin tuppaavat olemaan suutareita.

Suomessa matkailevan kansalaisjournalistin suurimpia valituksen aiheita ovat luonnollisesti hotellien aamiaiset. Niissä kun ei enää saa pekonia. Luulajan keskustan liepeillä sijaitseva, pieni ja sievä Hotelli Amber on loistava esimerkki siitä miten ottelu voitetaan vaikka tähtipelaaja puuttuukin kokoonpanosta. Amberissakaan ei siis tarjottu pekonia, mutta tsiigatkaapa tuota leikkelevalikoimaa ensimmäisessä fotossa! Kinkkua, metukkaa, savuhärkää, kalkkunaa ja suolalihaa. Valikoima siis ainakin teoriassa mahdollistaisi sen, että voisin laittaa leivälleni ainakin viittä eri eläintä. Siihen vielä kananmuna päälle ja leivällä alkaa olla puolikas Nooan arkillinen kamaa. Pitäkää mielessä, että metukka voi sisältää useitakin eläimiä, mahdollisuudet ovat siis lähes rajattomat.

Aamukolaa eivät osanneet Ruotsissakaan tarjoilla, joten cherryt joutui kotiuttamaan itse paikallisesta ICA:sta. Voin suositella Amberia Luulajan reissujesi majapaikaksi, mutta varmista ettet saa huonetta 100, se nimittäin on ihan respan vieressä ja keskiarvoa äänekkäämpi akan pahoinpitely ei täten tule kysymykseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti