29.11.2010

Two and a drink for Leslie!

Leslie Nielsen muistuu mieleen jo hyvin varhaisesta lapsuudestani. Ensimmäinen Mies ja Alaston Ase-elokuva valmistui 1988, 4 vuotta triumfanttisen syntymäni jälkeen. Kotipuolessa näkyi kaksi tv-kanavaa ja eräänä iltana toiselta kanavalta tuli Naked Gun, muistan elävästi miltei koko perheen röhöttäneen tauotta elokuvalle. Isäkin osasi arvostaa komisario Drebinin tapaa edustaa poliisijoukkoja Kuningattaren kutsuilla.

Elimme VHS-aikaa, joten luonnollisesti pätkä tallentui kasetille, jota tuli katsottua useampaan kertaan. Kunnes hieman vanhempana ostin aidon VHS:n jokaisesta sarjan elokuvasta.  Liimasin kaikkiin pienen pyöreän "Jussi" tarran ja säilytin elokuvia vierekkäin hyllyssä.


Koiviston kanssa keskustelimme, että olisi hienoa tehdä itselle lobotomia, jotta voisi katsoa Alastomat aseet uudelleen. Edellisestä katsomiskerrasta oli kulunut jo vuosia, kunnes viime viikolla tilasin Play.comista erittäin edulliseen hintaan leffat DVD:llä. Ajatus leffojen katsomisesta jälleen tuntuu hienolta, etenkin nyt kun Leslie on siirtynyt pois keskuudestamme. Uusi katselukierros on hieno tapa muistella kaikkia älyttömiä vitsejä ja ajatella tapaa, jolla elokuvat ja Leslien rooli ovat minuunkin vaikuttaneet. Mikäli olet nuorempaa kastia, tai mokannut isosti jättämällä leffat katsomatta, play.comin tarjous on ohittamaton! En tiedä mitä itse tekisin, jos en olisi nähnyt näitä elokuvia. Varmasti söisin apteekista pöllittyjä kipulääkkeitä ja joisin kaljaa Pelkosenniemen kunnantalon takana.

Kuten Jussi aiemmassa postituksessaan mainitsi, mietimme millä ruoka-annoksella voisimme Leslietä muistella. Leffasarjassa nautittiin ainakin miehekäs smoothie ja upea lihakeitto, sekä tutustuttiin Drebinin jääkaapin sisältöön. Mieleeni muistui kuitenkin kohtaus, jossa hodarista löytyy sormi. Omat hodarini nautiskelin jo eilen Haaparannalla, mutta nokitan hinnalla Koivistoa. Kuvan setti maksoi 2,50€ ICA Maxissa. Ruotsissa tosiaankin on kaikki hieman paremmin, kellokin on tunnin jäljessä, joten Leslie on ollut kuolleena tunnin vähemmän!

P.S. Kaikki kolme leffaa 6,99€!

1 kommentti:

  1. Aamulla piti laittaa tilaukseen. Vaikka ne muistaa ulkoa, niin kyllä ne pitää omistaa. Ykkösessähän mm. mainitaan lappalaiset...

    Ja hyvä setti, muuten.

    VastaaPoista