30.9.2010

Run Jussi run

Taannoin tarkoitukseni oli käydä Tampereella. Kyselin kavereilta, että kuka tekee mitäkin. Reaktio oli se tavallinen: kaikki olivat sattumalta juuri silloin poissa paikkakunnalta - ja yksi ilmoitti, että aikoo muuttaa pois. Jouselle pisteet, hän ei pettänyt, mutta tuolloin reissu jäi väliin.

Se on harmi, sillä vuosia Tampereella asuttuani, olen viehtynyt muutamiin sen tarjoamiin eineisiin. Suomeksi sanottuna kaipasin niin ihmisiä kuin ruokiakin. Musta makkara on tietysti yksi niistä, mutta niitä on monia muitakin. Aion tehdäkin ruokamatkan kaupunkiin lähiaikoina, mutta esimakua sain siitä kulkiessani paikan läpi junalla lauantaina.

10 minuutin pysähtyminen nimittäin riittää gourmet-ruoan hankkimiseen, jos juoksee, sillä semarakennusesta löytyy Taco House -ravintola. Joskus luulin sen olevan osa ketjua, mutta taitaa olla ainoa laatuaan. Hullua on se, että en ole koskaan syönyt paikassa muuta kuin ristikkoperunoita. Mutta jos ne ovat tarpeeksi hyviä, muuta ei tarvita.

Ja nämä ovat hyviä; en osaa niitä muuten kuvailla. 2,50 egen satsi ristareita on hyvinkin juoksumatkan arvoinen. Jos siis olet olemassa Tampesterissa 10 minuuttia tai pidempään, käy kokeilemassa. Namiti-nam, sanon minä.

1 kommentti:

  1. sori random,MUTTA ;

    http://2.bp.blogspot.com/_OpRAFu5XoD8/Sgm6xFc2JeI/AAAAAAAABTk/8NP9ETDW8y0/s320/lambwestons.jpg

    kaupan pakastealtaasta,muutaman euron hintaan stydeillä mausteilla.SUOSITTELEN ! ;)

    -R

    VastaaPoista