6.9.2010

Ei päivän tärkein ateria, mutta silti pekoninsa ansainnut

Suomessa aamiaista on perinteisesti tituleerattu päivän tärkeimmäksi ateriaksi. Enää nykyään emme työskentele pelloilla, joten tittelikin pitäisi mielestäni ottaa pois. Meikäläisen yleisin aamupala on kupillinen mustaa kahvia ilman lisukkeita. Sillä selviää lounaaseen asti komeasti.

Viikonloppuisin on aikaa parempaan. Kuten Jusa aiemmin kirjoitti, aamupalan tärkein elementti on pekoni. Allekirjoittaneella herkkuaamupalan toteutus lähtee siitä, että ostetaan pekonia ja sitten jotain muuta, jos jaksetaan. Tämä lauantain setti sisälsi munaa ja pari voikkaria. Diggailin.

Juomapuoli on tärkeä. Appelsiinituoremehu on jostain syystä tuote, joka tuo mulle hotellit mieleen, siis aamupalalla. Normaalisti sitä ei tule kauheasti juotua, mutta herkkuaamiaiseen se on tärkeä osa. Yhtä merkittäviä ovat mielestäni kaakao ja kahvi. Kahvi voisi olla kapusiinilainenkin, mutta nyt laiskotti ja keitin suodatinsetit. Hyvää sekin on, sallittu huume.

Aika harvoin tulee tällaista herkkua tehtyä ja sen huomasi. Mahani murisi lauantaina pitkälle päivään. Kai siellä oltiin tottumattomia kiinteitä aineksia sisältävään aamuruokaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti