24.9.2010

Avaa tästä, tai noh..

Kaikkihan tykkäävät jäätelöstä, on tuutteja ja puikkoja, litroja ja laatikoita. Litran vanilja on klassikko, jonka kaikki muistanevat lapsuudestaan. Oli mahtava fiilis hiipiä pakastearkulle ja onkia sieltä tiiliskivellinen hyvää.

Muutamia vuosia sitten ainakin Valion litran vanilja mokattiin täysin. Ennen vanhaan, silloinkun kaikki oli vielä hyvin, litrainen jätski avattiin päädyistä. Molemmissa päädyissä oli lipareet jotka liu'utettiin kätsysti auki ja jopa esiteinin motoriikalla lipareet saatiin myös suljettua. Jätskit kuppiin ja loput takaisin pakkaseen.

Toista se on nykyään. Jumalauta! Valion litrajätskin avatakseen täytyy käydä jokin kahden viikon kurssikokonaisuus. Kurssi koostuu ahdistuksen hillitsemisestä ja raivotilojen käsittelemisestä rauhallisin keinoin. Lisäksi kurssilla opetetaan sietämään käsittämättömän huonoa pakkaussuunnittelua ja hyväksymään tuotteen huonontamisen järjettömyys.

Avatakseen litransa, herkkusuun tulee repiä pakkauksesta kynsillään irti useita palasia, joiden funktiona on pitää pakkaus koossa. Kun tämä on tehty, pöydälle jää epämääräinen saldo palasia, joilla ei enää tee mitään. Ei ihme että suomalaisista tulee läskejä, litran jätskikin on syötävä kerralla, vaikka yksin. Sillä kiinnihän pakkausta ei enää saa, ei niinkuin ennen vanhaan. Tai siis saahan sen vielä kasaan, ja voi toivoa jäätelön magneettisen voiman pitävän sen kasassa pakkasessa, mutta eihän se oikeasti koskaan toimi. Voihan litransa ujuttaa muovipussiin, mutta periaatteen vuoksi vastustan tuollaista nöyryyttä.

Ehdotankin että Valio palaa vanhaan pakkaukseen tai alkaa toimittaa jäätelöidensä mukana rullallisen jeesusteippiä. Aion välittää tämän bloggauksen linkin Valiolle, jotta he kuulisivat hätähuutoni. Vanhanen halusi lähikauppaansa Valion maitoa, ja sai sitä, minullakin on oikeus onneen vaikka en vaalirahaa saisikaan!

PÄIVITYS 24.09.2010 12.51: Valion asiakaspalvelu otti yhteyttä ja kehoitti ottamaan yhteyttä Nestlén suuntaan, ovat nykyään vastuussa Valio jäätelöistä. Heitä siis syyttäminen?!

7 kommenttia:

  1. Jussi puhuu täyttä asiaa. Ei voi tajuta systeemiä. Se on harmi, että toimittajat eivät tee näissä tärkeissä asioissa työtään, ja asia jää kansalaisjournalisteille.

    VastaaPoista
  2. miten tämän paketin kanssa on jouduttu painimaan jo niin monta vuotta? unohtuuko palautteen lähettäminen siinä vaiheessa kun on kauhonut yksin koko helvetin kolon mahaansa?

    VastaaPoista
  3. Kesällä lähetin _vihaista_ postia nestlelle näistä kömpelöistä pakkauksista (vittuunnuin tarpeeks) vastauksena:

    Tämänhetkinen paketin aukaisutapa on valittu tuoteturvallisuuden vuoksi. Pakkauksissa on ns. näpelöintisuoja eli pakkauksesta pitää nähdä, mikäli se on avattu. Olemme näin halunneet sulkea pois ilkivallan mahdollisuuden.

    Pakkauksen ongelmat on tiedostettu ja pakkausspesialistimme pyrkivät jatkokehittämään pakkausta edelleen.

    JOOPAJOO.

    VastaaPoista
  4. Kunnioitettavaa, että joku on lähestynyt Nestleä. Mutta että "näpelöintisuoja"?.. Pakko arvostaa myös sanamuotoa "pakkausspesialisti". Spesialisti, se on suomen kielessä kovin vähän käytetty ammattinimike. Liekö viestinnän keksintöjä vai onko siellä oikeasti semmoisia tyyppejä...

    VastaaPoista
  5. http://www.imdb.com/title/tt0111255/

    VastaaPoista
  6. Tää on niin totta. Itse olen jo ajat sitten siirtynyt muovisiin pakkauksiin tai vaihtoehtoisesti niihin joissa vielä on ne lipakkeet. Esim. Ingmanin Banaanisuklaassa muistaakseni löytyy ja on erittäin hyvä ja kustannustehokas vaihtoehto.

    Kuka helvetti kehtaa myydä jädeä tuollaisessa paketissa. "tiedostamme ongelman, mutta mutta.." Niinpä niin, selitys ja p-reikä. Onko suomalaiset tosiaan niin sitkeää kansaa että suostuvat taistelemaan noiden spesialistien kehittämien pakkauksien kanssa loputtomiin? Käytettävyytensä puolesta noi pakkaukset sopivat postimerkkejä keräävälle kirjanpitäjälle jolla ei ole hermoja, ei heteromiehelle joka haluaa paketin auki 10:ssä sekunnissa Jack Bauerin mainostauolla. Markkinoinnin ja brändinhallinnan näkökulmasta tuossa hiekoitetaan omaa latua ihan tuelta. Kuka brand manager haluaa että omaa tuotetta avatessa alkaa järjestäen vituttaan ja vähintään seuravaat 5 minuuttia tekisi mieli soittaa sinne spesialistille.. Jollakin on suojatyöpaikka jossa saa kusta asiakkaan muroihin.

    VastaaPoista
  7. Ei ole kyllä muovipakettien voittanutta. Niks auki, naks kiinni.

    Saisivat kyllä painaa sen spesialistin puhelinnumeron pakettiin. Voisi edistää tuotekehitystä...

    VastaaPoista