4.8.2010

McBisse

Olinpa kerran ravintolassa Helsingin keskustassa. Paikassa tarjottiin hampparityylistä ruokaa. Viereisessä pöydässä istui pariskunta, jonka idioottimies laskua maksaessaan (ei tietenkään yhtään aiemmin) alkoi meuhkata siitä, että hänen vaimonsa ei ollut saanut tilaamaansa maitoa.

Ei nyt mennä miehen idiotismiin, mutta mietitään tuota perverssiä yhdistelmää. Hampurilainen ja maito, se on yhdistelmä, jota en aio kokeilla. En kauheasti pidä hampurilaisesta myöskään oluen kanssa, sillä hampparin kanssa pitää olla kolaa. Joskus täytyy kuitenkin tehdä poikkeuksia ja McBisse on juuri näitä tilanteita.

En tiedä, mikä siinä on, mutta Mäkkäri ja olut, se on jotenkin outo ja kiehtova yhdistelmä. Jos moista on tarjolla, sitä pitää saada. Olin vastikään käymässä Andorrassa ja tuolla sitä sitä sai. Äkkäsin asian vasta toisella mäkkikeikalla, kun tarkoitus oli vaimon kanssa ottaa vain kahvet ennen bussiin hyppäämistä. Tulinkin tiskiltä kahden tuopin kanssa enkä kuullut valituksia.

Andorran lisäksi olutta saa ainakin Italiasta ja kuulemani mukaan myös ranskasta, mutta ranskaan ei matkusteta. Mielestäni jossain määrin outoa on se, että Hollannissa muun muassa kannabis, maksullinen seksi ja eutanasia ovat laillistettuja, mutta olutta ei McDonald'sista saa...

2 kommenttia:

  1. Arvostan, että ranska on ainoa maa jonka kirjoitit pienellä etukirjaimella :D

    t. Salainen ihailija numero yksi

    VastaaPoista
  2. Arvostan, että noteerasit. En ole koskaan käynyt, mutta mikään kuulemani - ehkä suklaaleipää lukuun ottamatta - ei ole saanut haluamaan lähteä.

    VastaaPoista